Niilo Tenkanen: Etuoikeuksia rakentamassa

Julkaistu: 26.11.2017


Etuoikeuksia rakentamassa

Markin uusien nettisivujen blogissa Niilo Tenkanen ja Riikka Leinonen kirjoittavat maisema-arkkitehtuurista ja alaan laajemmin liittyvistä kysymyksistä.

Fyysinen ympäristö on jokaiselle ihmiselle erilainen, sillä se asettaa jokaiselle ihmisille erilaisia haasteita. Lisäksi ympäristö myös tukee ihmisiä eri tavoin. Siksi rakennettaessa uutta ympäristöä, niin suunnittelijan, rakennuttajan kuin rakennusvalvonnan, tulisi ajatella kenelle annetaan etuoikeus pärjätä hyvin kyseisessä ympäristössä ja keneltä etuoikeudet viedään pois. Kuka ympäristössä on kotonaan ja kelle se on vieras?

Tunnetuin esimerkki on ympäristön esteellisyys. Kaikilla meillä, joiden raajat toimivat moitteettomasti ja näkökyky on hyvä, on suuri etuoikeus pärjätä kaikenlaisissa ympäristöissä varsin hyvin. Pääsemme kaikista kynnyksistä yli eikä jyrkkäkään mäki tai pitkät portaat haittaa. Korkeintaan voimme hieman hengästyneenä pohtia, miten “päivän liikunta olikin sitten siinä”. Vaikeammin liikkuvien pärjäämistä voidaan onneksi usein tukea varsin hyvin. Uusissa rakennuskohteissa suurimman osan täytyy päästä liikkumaan kaikkialle jo määräysten vuoksi. Suunnittelijan taidoista (ja rahoittajan hyväntahtoisuudesta) on silloin kiinni, joutuvatko pyörätuolin ja rollaattorin käyttäjät ikäville kiertoteille, vai pääsevätkö he suorinta reittiä.

Laajemmassa mittakaavassa etenkin ikääntyminen ja sen tuomat vaikutukset liikkumiseen asettavat ihmisiä heikompaan asemaan. Erityisen huolissani olen niistä paikoista, jotka on rakennettu autoilun varaan. Lähes jokaisessa Suomen kunnassa autoiluun kykenevillä on etuoikeus käyttää haluamiaan palveluita, nähdä ystäviä haluamanaan ajanhetkenä ja harrastaaa mitä tahansa, mihin sattuu olemaan varaa. Suuri osa ihmisistä kuitenkaan ei pysty autoa ajamaan esimerkiksi terveydellisistä tai taloudellisista syistä, jolloin edellä mainittuja etuoikeuksia ei ole. Kuntien kaavoittajilla ja poliitikoilla on avainasema, luodaanko kuntiin ympäristöjä, joissa esimerkiksi pääsee kulkemaan rollaattorin kauppaan ja ystävien luokse ja onko ympäristö myös talvella kuljettavissa. Keskeistä on myös, voiko sellaiseen ympäristöön halutessaan muuttaa.

Usein kun rakennetaan uutta fyysistä ympäristöä, kohderyhmänä on enemmistö – tarkemmin sanottuna etuoikeutettu enemmistö. Suomessa ympäristö on rakennettu pääosin suomalaiselle keski- ja yläluokkaiselle, autoilevalle, näkevälle, cis-sukupuoliselle (ei transsukupuoliselle) osalle kansaa (listaa voisi tietenkin myös jatkaa). Edellä mainittuihin ryhmiin kuuluville ympäristö yleensä, tukee omaa toimintaa eikä aiheuta tunnetta väärässä paikassa olemisesta. Muille ympäristö asettaa erilaisia haasteita: “Missä näen ystäviä, kun ei ole varaa mennä kahvilaan?”, “Keneltä saisin kyydin, että pääsisin katsomaan lapsenlapsiani?”, “Tätä ympäristöä on vaikea hahmottaa, kun tämä on niin erilainen kuin kotimaani”, “Mihin vessaan menen, kun en ole mies enkä nainen?”.

On hyvä muistaa, että ei ole moraalisesti mitään väärää kuulua etuoikeutettuun enemmistöön, mutta jos olet rakennuttaja, suunnittelija tai kaavoittaja, jolle on sattunut paljon etuoikeuksia: mieti, kenelle ympäristöä suunnittelet. On paljon helpompaa suunnitella (tai tilata) ympäristöä, joka on rakennettu niiden ihmisten ehdoilla, joille ympäristöä on aiemminkin suunniteltu – etenkin, jos itse kuuluu niihin.

Jotta osaa suhtautua empatialla ja ymmärryksellä muhin ihmisiin, on hyvä pitää jatkuvasti mielessä niitä etuoikeuksia, joita itsellä on, mutta joita kaikilla ei ole. Fyysisen ympäristön suunnittelijan tulee sen lisäksi tunnistaa myös ne etuoikeudet, joita itse on luomassa. Jos huomaa joutuvansa miettimään: “Miksi tämäkin vähemmistö muka pitäisi huomioida?”, on melko varmasti oikea hetki pohtia omia etuoikeuksia.

Niilo Tenkanen, maisema-arkkitehti MARK

kuva: Ville Malja