Maisema-arkkitehti Ria Ruokosesta, Liikuntaneuvos Risto Ikäheimosta ja Puutarhaneuvos Pekka Leskisestä Suomen maisema-arkkitehtiliiton kunniajäseniä
Julkaistu: 2.11.2018
Suomen maisema-arkkitehtiliitto MARK on kutsunut poikkeuksellisesti kolme uutta kunniajäsentä. MARKn kunniajäseneksi voidaan kutsua henkilöitä, jotka ovat huomattavalla tavalla kehittäneet maisema-arkkitehtuurin ammattialaa.
Ria Ruokonen tunnetaan aktiivisesta järjestötoiminnasta ja vaativista suunnittelukohteista
Ria Ruokonen kutsutaan Suomen Maisema-arkkitehtiliiton kunniajäseneksi kiitokseksi maisema-arkkitehdin ammatin eteen tehdystä pitkäaikaisesta ja erittäin monipuolisesta työstä, joka onneksemme jatkuu edelleen.
Ria Ruokonen on toiminut aktiivisesti maisema-arkkitehtuurin hyväksi, ensin maisema-arkkitehtuurin ammattiainekerho Vistassa ja valmistumisensa jälkeen koko tähänastisen uransa ajan maisema-arkkitehtuurin järjestötoiminnassa. Ruokonen on edustanut ammattikuntaamme useissa tärkeissä luottamustehtävissä, joissa hän on muun muassa huolehtinut alan koulutuksen kehittämisestä Otaniemessä sekä edunvalvontatehtävistä mm. Viherympäristöliitossa ja Puutarhaliitossa. Pitkältä puheenjohtajakaudelta muistamme erityisesti Ruokosen rauhallisen ja johdonmukaisen työn yhtenäisen maisema-arkkitehtiliiton eteenpäin luotsaamisessa.
Monipuolisen yhdistystoiminnan lisäksi Ruokosen yhdessä Eeva Bymanin kanssa vuonna 1992 perustama Maisema-arkkitehdit Byman & Ruokonen Oy on ollut yksi maamme johtavia suunnittelutoimistoja. Ruokosen rautaista ammattitaitoa on tarvittu monissa vaativissa suunnittelukohteissa Tapiolasta Vuosaareen. Ruokosen ja Bymanin toimisto on vuosien saatossa työllistänyt useita maisema-arkkitehteja, ja vielä useammat ovat päässeet opiskeluaikoina nauttimaan toimiston miellyttävästä ja asiantuntevasta ilmapiiristä.
Pekka Leskinen tunnetaan viheralan yhteistyön, laadun ja julkaisutoiminnan kehittäjänä
Pekka Leskinen kutsutaan Suomen Maisema-arkkitehtiliiton kunniajäseneksi kiitokseksi maisema-arkkitehdin ammatin toimintaedellytysten eteen tehdystä pitkäaikaisesta ja erittäin monipuolisesta työstä.
Pekka Leskinen toimi Viherympäristöliiton pitkäaikaisena toimitusjohtajana 19 vuoden ajan, vuosina 1995-2013. Leskisen kaudelle oli ominaista maassamme voimakkaasti kehittyvän alan johdonmukainen laadullinen kehittäminen. Hän on uransa aikana rakentanut viheralan yhteistyötä rauhallisella ja diplomaattisella otteella. Leskisen kaudella Viherympäristöliitto julkaisi yhteensä 52 kappaletta viheralan uraauurtavia ammattijulkaisuja ja ohjeistuksia Suomessa, kuten Viheralueiden hoitoluokitus VHT, Viherrakentamisen yleinen työselostus VRT, Viherrakentajan käsikirja, InfraRyl ja monia muita tärkeitä julkaisuja.
Julkaisutoiminnan lisäksi Leskinen on myös muun muassa vastannut Viheralan laatujärjestelmien kehittämisestä ja sertifioidun järjestelmän hyväksyttämisestä alalle. Hän on myös tuottanut lukuisia koulutuksia ja viheralan tapahtumia, joista mainittakoon erityisesti Viherpäivät, josta on muodostunut alan tärkein vuosittainen tapahtuma ja viheralan eri ammattilaisten kohtaamispaikka.
Leskinen valittiin vuoden hortonomiksi vuonna 2000 ja vuonna 2009 Tasavallan presidentti myönsi hänelle Puutarhaneuvoksen arvonimen. Tämän lisäksi Leskinen on toiminut Helsingin seurakuntayhtymän Ylipuutarhurina kehittäen Honkanummen ja Östersundomin hautausmaita. Nykyään hän työskentelee Ramboll Finland Oy:ssä projektipäällikkönä. Vapaa-ajallaan Leskinen skannaa maisemia rakkaan suunnistusharrastuksensa parissa.
Risto Ikäheimo tunnetaan hyvinvointia tukevien leikki- ja liikuntaympäristöjen puolestapuhujana
Suomen Maisema-arkkitehtiliitto MARK kutsuu Leikkijohtaja, Liikuntaneuvos Risto Ikäheimon yhdistyksen kunniajäseneksi.
Risto Ikäheimon sydämen asiana on ollut ihmisten hyvinvointi leikin ja liikunnan kautta. Merkittävän elämäntyönsä aikana Lappset Groupissa Ikäheimo on edistänyt maisema-arkkitehtuurin alan toimintaedellytyksiä omalla elämänmyönteisellä ja yhteistyötä painottavalla otteellaan. Ikäheimo on toiminut hyvinvointimaiseman puolestapuhujana vuosikymmenien ajan, ja nostanut omalla persoonallaan esille leikkiympäristöjen ja liikkumisen tärkeyden sekä eri ikäryhmien kohtaamisen merkityksen.
Ikäheimon ansiosta kuntien ja kaupunkien kanssa yhteistyössä järjestetty, alan opiskelijoille suunnattu Lappset-suunnittelukilpailu on kilvoittanut leikki- ja liikuntaympäristöjen muutosta ja opiskelijoiden taitoja Suomessa lähes 40 vuosikymmentä. Ikäheimoa voidaan kiittää myös vuoden parhaan maisema-arkkitehtuurin diplomityön stipendin perustamisesta. Palkinto jaetaan vuosittain Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelmasta valmistuneelle ansiokkaalle diplomityölle. Stipendi on hieno huomionosoitus ja kannustin alan opinnoissa loppusuoralla oleville maisema-arkkitehtuurin opiskelijoille.
MARKn kunniajäseneksi kutsuminen tapahtuu maisema-arkkitehtipäivillä. Maisema-arkkitehtiliiton aiempia kunniajäseniä ovat muun muassa maisema-arkkitehdit Camilla Rosengren ja Gretel Hemgård, professori Tom Simons sekä historioitsijaEeva Ruoff ja kasvitieteilijä Pentti Alanko.
Lehdistökuvat:https://www.dropbox.com/sh/kaqzrdb6g2eh2ui/AACkwiYLmVSw5cbGtP_x2gDDa?dl=0
Lisätietoja:
Suvi Saastamoinen, tiedottaja, Suomen maisema-arkkitehtiliitto MARK
mark@m-ark.fi, +358 50 3707718