Pihasuunnitteluun vaaditaan nykyisin Rakentamislain 83 §:n mukainen pätevyystodistus

15.7.2025

Uusi rakentamislaki astui voimaan 1.1.2025 ja sen myötä maisemarakentamisen suunnittelijoiden tulee rakennuslupahakemuksen yhteydessä osoittaa kelpoisuutensa erillisellä todistuksella, jos toimivat hankkeessa vastuullisina suunnittelijoina.


Vuodenvaihteessa voimaan tullut Rakentamislaki on ensimmäinen osuus Maankäyttö- ja rakennuslain korvaavasta lakikokonaisuudesta. Uusi laki toi mukanaan runsaasti muutoksia esimerkiksi lupakäytäntöihin, asetti vaatimuksia rakentamisen ilmastovaikutusten hillitsemiseksi ja määräsi, että jatkossa maisemarakentamisen suunnittelijoiden on osoitettava osaamisensa pätevyystodistuksella. Uusi todistus on oltava henkilöillä, jotka nimetään hankkeissa vastuullisiksi suunnittelijoiksi.  

Aiempi käytäntö oli, että kuntien rakennusvalvonnat arvioivat maisemarakentamisen suunnittelijoiden kelpoisuuden koulutuksen ja työkokemuksen pohjalta, usein hankekohtaisesti. Nyt järjestely muuttuu siten, että suunnittelijoiden tulee hankkia pätevyydestään itselleen todistus, eikä yksittäisten kuntien rakennusvalvontavirastojen tarvitse enää käyttää aikaansa tähän arviointiin. Virastot voivat kuitenkin edelleen arvioida referenssejä vastaavista kohteista.

Maisemarakentamisen suunnittelijoille sovelletaan rakennussuunnittelijoiden kanssa samankaltaisia kelpoisuusvaatimuksia, jotka on jaettu luokkiin vaativuuden mukaan. Sopivan koulutuksen lisäksi pätevyyden saaminen tietyn tasoiseen suunnitteluun edellyttää työkokemusta. Vaatimuksiin voi tutustua helposti esimerkiksi FISEn pätevyyspalvelussa. Rakentamislaista on myös koottu RT-kortti Rakentamismääräysten muistilista maisemarakentamisen suunnittelijalle.  

Todistuksia haetaan Ympäristöministeriön valtuuttamilta tahoilta, joita on tällä hetkellä kaksi, FISE ja KIWA Inspecta Sertifiointi Oy. Molempien myöntämät todistukset ovat maksullisia. FISEn lautakunnassa toimivat sekä Suomen maisema-arkkitehtiliiton että Maisemasuunnittelijat ry:n edustajat.

Siirtymäajan puuttumisen takia hakemukset kannattaa laittaa vireille mahdollisimman pian. Hakemusten on oltava perillä viimeistään 2 viikkoa ennen pätevyyslautakunnan kokousta. Seuraavat lautakunnan kokoukset: 25.8.2025, 23.10.2025 ja 11.12.2025.