tOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012
Suomen Maisema-arkkitehtiliitto ry on maisema-arkkitehtien ammatillinen ja aatteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää maisema-arkkitehtuurin ja sen eri osa-alueiden kehitystä Suomessa, valvoa maisema-arkkitehtien etuja ja lisätä heidän ammattitaitoaan, sekä pitää yhteyttä läheisiin kotimaisiin ja vastaaviin ulkomaisiin yhdistyksiin.
Toimintavuoden keskeisiä tavoitteita ovat yhdistyksen toiminnan kehittäminen, työntekijäjäsenten edunvalvonnan kehittäminen (mm. yhteistyö TEK:in kanssa), koulutuspolitiikkaan osallistuminen, yhteiskunnallinen vaikuttaminen alan kannalta tärkeisiin asioihin sekä maisema-arkkitehtipäivien järjestäminen.
1. JÄSENET JA YHDISTYS
Yhdistys:
- Kehitetään edelleen yhdistyksen sisäistä toimintaa, kuten jäsenrekisterin hallintaa ja internet-sivuja, sekä ideoidaan yhdistyksen toiminnan kehittämistä erityisesti laajentuneen jäsenmäärän tarpeiden vuoksi.
- Jatketaan projektiluonteisten palkattujen henkilöiden käyttöä rahoituksen mahdollistamissa määrissä.
- Pyritään tukemaan yhdistyksen toimintaa myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
Jäsenhankinta:
- Tavoitteena on kasvattaa yhdistyksen jäsenmäärää ja saada maisema-arkkitehdit ja alan opiskelijat aktiivisesti mukaan yhdistyksen toimintaan.
- Järjestetään infotilaisuus maisema-arkkitehtiopiskelijoille sekä osallistutaan Vistan toimintaan.
- Lähetetään valmistuneille maisema-arkkitehdeille onnittelukirje ja tietoa yhdistyksestä.
Jäsenrekisteri:
- Ylläpidetään jäsenrekisteriä, ja kehitetään jäsenrekisterijärjestelmää. Jäsentietojen muutosilmoitukset tehdään osoitteeseen
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Maisema-arkkitehtipäivät:
- Pyritään muodostamaan maisema-arkkitehtipäivistä parin vuoden välein toistuva tapahtuma. Jatketaan vuoden 2012 päivien järjestelyjä.
2. TIEDOTUSTOIMINTA
Tiedottamisen koordinoimisesta vastaa tiedottaja, joka valitaan johtokunnan jäsenistä. Tärkeimpiä tiedottamisen välineitä ovat Arkkitehtiuutiset, www-sivut sekä sähköpostitiedotus.
- Tiedotetaan omalla palstalla Arkkitehtiuutisissa, joka tilataan jäsenetuna varsinaisille jäsenille. Opiskelijat voivat tilata lehden opiskelijahintaan.
- Arkkitehtiuutisten palsta suunnataan niin, että se kiinnostaa myös muiden suunnittelualojen lukijoita ja edistää maisema-arkkitehtuurin tunnettuutta. Omaa jäsenistöä palveleva tiedotus keskitetään internet-sivuille, sähköpostiin ja jäsenkirjeisiin.
- Laaditaan jäsenkunnalle yhdistyksen ja johtokunnan toimintaa valottava tiedotuskirje vähintään kerran vuodessa.
- Ajankohtaisista ja nopeasti vanhenevista asioista tiedotetaan sähköpostin välityksellä.
- Ylläpidetään ja kehitetään yhdistyksen kotisivuja, www.m-ark.fi.
- Osallistutaan Viherympäristö-lehden kehittämiseen. Viherympäristölehden toimitusneuvostossa jatkaa MARKin edustaja.
- Jatketaan vuonna 2010 aloitetun uuden graafisen ilmeen kehittämistä ja käyttöön ottoa.
- Laaditaan MARK esite/vuosikirja.
3. JÄSENYYS JA TOIMINTA ERI JÄRJESTÖISSÄ
- Valitaan yhdistyksen edustaja Viherympäristöliiton hallitukseen ja mahdollisiin työryhmiin.
- Valitaan yhdistyksen edustajat seuraaviin lautakuntiin: Pääsuunnittelijan pätevyyden toteava asiantuntijalautakunta sekä Kaavanlaatijoiden rekisteri
- Kehitetään yhteistyötä SAFAn ja TEKin kanssa. Jatketaan yhteistyötä tarvittaessa myös seuraavien tahojen kanssa: SIO, SKOL, ATL, Rakennustieto-säätiö, Taiteen keskustoimikunta ja alueelliset taidetoimikunnat.
- Osallistutaan asuntomessuihin Vyl ry:n kanssa solmitun yhteistyösopimuksen puitteissa.
- Osallistutaan Kaavanlaatijoiden rekisterin vuotuisten seminaarien suunnitteluun. Valitaan järjestelytoimikuntaan edustus.
4. EDUNVALVONTA JA KOULUTUS
- Kehitetään yhdistyksen jäsenistölle tarjoamaa edunvalvontaa, ja selvitetään yhteistyömahdollisuuksia TEKin kanssa.
- Tehdään ajoittain selvitys nykyisestä palkkaustilanteesta ja laaditaan vertailu vastaavien toiminta-alojen kanssa.
- Edistetään Mama-työryhmän tuloksia ja osallistutaan mahdolliseen MRL:n muutostyöryhmään.
- Seurataan Aalto-yliopiston (Uuden koulun) koulutustilannetta, koulutustilanteen kehittymistä Euroopassa, sekä selvitetään maisema-arkkitehtikoulutuksen suhdetta muihin koulutustahoihin.
- Pyritään parantamaan alan tekijänoikeusasiaa.
5. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA
- Osallistutaan Pohjoismaisten maisema-arkkitehtiliittojen toimintaan sekä järjestetään johtoryhmän kokous Suomessa 2012.
- Toimitaan aktiivisesti IFLAssa ja EFLAssa
- Lisätään yhteistyötä Baltian maiden kanssa.
6. KILPAILUTOIMINTA
- Valitaan johtokunnasta kilpailuvastaava. Kilpailusihteeri valitaan kilpailukohtaisesti.
- Valitaan kaksi edustajaa vuoden ympäristörakenne-kilpailun tuomaristoon.
- Valitaan edustaja Lappset:in stipendi-toimikuntaan.
- Markkinoidaan maisema-arkkitehtikilpailujen järjestämistä asiasta kiinnostuneille tahoille.
7. LAUSUNNOT JA KANNANOTOT
- Annetaan lausuntoja ja otetaan kantaa tarpeellisiksi katsottaviin ja pyydettyihin asioihin.
8. OPINTOMATKAT
- Järjestetään kotimaan ekskursio.
- Järjestetään puistokävely Helsingin seudulla.
9. NÄYTTELYT JA JULKAISUT
- Selvitetään mahdollisuutta näyttelyn järjestämiseksi maisema-arkkitehtipäivien yhteydessä tai esimerkiksi WDC-tapahtumaan liittyen.
- Osallistutaan Rakennustaiteen museon kokoelmiin perustuvan, maisema-arkkitehtuuria koskevan näyttelyn suunnitteluun (näyttelyn kaavailtu ajankohta 2013)