YHDISTYKSEN HISTORIA

Suomen Puutarha-arkkitehdit r.y.
Marraskuun 2. päivänä vuonna 1946 perustettiin Suomen Puutarha-arkkitehdit r.y. – Finlands Trädgårdsarkitekter r.f. Se oli puutarhasuunnittelijoiden perustama järjestö, jonka tarkoituksena oli ennen kaikkea kehittää jäsentensä ammattitaitoa ja puutarha-arkkitehtuuria yleensä. Perustavassa kokouksessa oli paikalla kolmetoista henkilöä. Heidän koulutustaustansa ei ollut täysin samanlainen, mutta useimmat heistä olivat opiskelleet ulkomailla tai käyneet siellä opintomatkoilla. Yhdistyksen alkuaikojen jäseniä oli opiskellut mm. Tanskassa niin maataloustieteellisessä korkeakoulussa kuin taideakatemian puutarha- ja maisema-arkkitehtuurin osastolla.

Yhdistykseen jäsenyyteen ei edellytetty tiettyä koulutusta, vaan jäsenehdokkaat osoittivat ammattitaitonsa yhdistyksen hallitukselle työnäytteellä. Kyseinen sääntö päätettiin pitää voimassa niin kauan kuin ammattiin johtavaa koulutusta ei ollut virallisesti järjestetty. Yksi yhdistyksen alkuaikojen tärkeimmistä tavoitteista olikin koulutuksen käynnistäminen.

Yhdistys järjesti ensimmäisen kilpailun vuonna 1947
Yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja oli Ola Mannström. Puutarha-arkkitehtien yhdistys järjesti myös kilpailuja. Vuonna 1947 järjestetyn ensimmäisen kilpailun kohde oli Kolmikulmanpuiston uudelleenjärjestelyt Helsingissä. Yhdistyksen yhteydet ulkomaille olivat tiiviit jo perustamisesta lähtien. Yhdistys oli edustettuna kansainvälisen maisema-arkkitehtiliiton IFLA:n perustamiskokouksessa Englannissa vuonna 1948, ja myös suhteet muihin Pohjoismaihin olivat hyvät.

Puutarha-arkkitehtien yhdistystoiminta oli 1960-luvun alkuun mennessä pysynyt alkuaikojen innostuksesta ja työtehtävien lisääntymisestä huolimatta varsin pienenä. Yhdistykseen kuului 1960-luvun alussa 24 jäsentä. Yhdistyksen kasvu oli hidasta verrattuna esimerkiksi muihin Pohjoismaihin, sillä esimerkiksi 1970-luvun lopulla jäseniä oli noin 40, kun esimerkiksi Ruotsissa heitä oli noin 300. Jäsenistä noin puolet oli valtion ja pääkaupunkiseudun kuntien palveluksessa, osa opetustehtävissä ja osa itsenäisiä yrittäjiä.

Suomen puutarha- ja maisema-arkkitehdit
Yhdistys pyrki toiminnan vireyttämiseen, jäsenten työmahdollisuuksien parantamiseen sekä puutarhasuunnittelun tunnettavuuden lisäämiseen. Suuren yleisön keskuudessa puutarha- ja maisema-arkkitehtuuri tunnettiin edelleen varsin huonosti. Sekä työtehtävät että koulutus olivat lähentyneet arkkitehdin ammattia. Yhteistyö arkkitehtiliiton kanssa tulikin entistä ajankohtaisemmaksi. Myös kansainväliset suhteet olivat edelleen tiiviit pohjoismaisiin alan järjestöihin. Pohjoismaiset puutarha-arkkitehtikongressit järjestettiin Suomessa vuosina 1965 ja 1973. Nimenmuutos puutarha-arkkitehdista maisema-arkkitehdiksi oli ollut esillä jo 1960-luvun loppupuolella. Epävirallisesti yhdistys käytti nimeä Suomen Puutarha- ja maisema-arkkitehdit – Finlands trädgårds- och landskapsarkitekter.

Maisemasuunnittelu oli muodostunut 1970-luvulla entistä selkeämmin omaksi suunnittelu- ja tutkimuskentäksi. Yhdistyksen jäseniksi liittyi ulkomaisen korkeakoulututkinnon suorittaneita ammatinharjoittajia, jotka olivat saaneet koulutuksensa pääasiassa maisemasuunnittelussa. Ulkomailla valmistuneet käyttivät entistä useammin maisema-arkkitehti -nimitystä kansainvälisen esimerkin perusteella. Myös Teknillisessä korkeakoulussa maisemasuunnittelun opetus oli keskeisessä asemassa. 1970-luvun lopulla yhdistyksen opetusministeriölle esitetyssä kirjelmässä perusteltiin nimenmuutosta suunnittelun laajenemisella. Yhdistys koki, että alan kehittymiseksi nimityskäytäntö oli saatava yhtenäistettyä.

Nimenvaihdos vuonna 1979
Vuonna 1976 alkanut yritys yhdistyksen nimen muuttamiseksi tapahtui lopulta vuonna 1979. Kuluneet vuodet ja maisema-arkkitehdin työn parempi tunnetuksi tuleminen olivat muokanneet maaperää hyväksymiselle suopeaksi. Myös kansainvälisesti maisema-arkkitehdin ammatti oli jo tunnustettu. Yhdistyksen nimeksi tuli Suomen maisema-arkkitehdit - Finlands Landskapsarkitekter.

Kahden liiton aika
Yhdistyksen nimi ei kuitenkaan tuonut yhtenäisyyttä jäsenkuntaan, vaan aikaisemmat ammatilliset näkemyserot korostuivat viimeistään vuonna 1989, jolloin perustettiin uusi maisema-arkkitehtien yhdistys, Uusi maisema-arkkitehtiliitto – Nya Landskapsarkitektförbundet MAL. Yhdistys toimi yhdeksän vuotta aina vuoteen 1997 asti, jolloin Suomen Maisema-arkkitehdit ry SMAFLA ja Uusi Maisema-arkkitehtiliitto MAL ry yhdistyivät. Noina vuosina Suomessa toimi siis samanaikaisesti kaksi maisema-arkkitehtien yhdistystä. Suomen maisema-arkkitehdit -yhdistyksen jäsenmäärä oli noina vuosina 60, kun taas uudessa yhdistyksessä jäsenmäärä vaihteli vuosien aikana hieman alle kahdestakymmenestä hieman sen päälle. Molempien yhdistysten jäsenkunta toimi monipuolisesti erilaisissa alan työtehtävissä, yksityisissä suunnittelutoimistoissa, julkishallinnossa sekä opetus- ja tutkimustehtävissä.

Suomen Maisema-arkkitehdit ry:n historia on käyty huolellisesti läpi vuoteen 1996 asti silloin ilmestyneessä juhlavuoden kirjassa Tuula-Maria Merivuoren kirjoittamana. Seuraavassa on esitetty muutamia Uuden Maisema-arkkitehtiliiton toiminnan keskeisiä vaiheita vuosina 1989–1997 perustuen mm. yhdistyksen toimintakertomuksiin sekä kokouspöytäkirjoihin. Uuden yhdistyksen puheenjohtajia olivat Pentti Peurasuo 1990–92, Gretel Hemgård 1992–96 sekä Ria Ruokonen 1996–97.

Viherympäristöliiton synty
Yhdistyksen keskeisimpiä toimintamuotoja olivat jäsenyydet ja osallistuminen eri järjestöjen sekä työryhmien toimintaan. Uudesta Maisema-arkkitehtiliitosta tuli vuonna 1990 Puutarhaliiton jäsenyhdistys, jota kautta toimittiin myös ns. Maisemavaliokunnassa. Yhdistys olikin Maisemavaliokunnassa perustamassa uutta viheralan intressijärjestöä, työnimeltään Viherliitto, josta myöhemmin muodostui Viherympäristöliitto. Samoin yhdistyksellä oli myöhemmin edustaja Viherympäristö-lehden toimituskunnassa. Yhdistyksen kannalta merkittävä hanke oli myös Ympäristöministeriön, Suomen kaupunkiliiton, Kotkan kaupungin ja Viherympäristöliiton käynnistämä projekti ”Karhula kauniiksi”, jonka tarkoituksena oli tutkia rakennetun ympäristön parantamista erityisesti ympäristörakentamisen keinoin.

Liittojen toiminta vakiintuu
Maisema-arkkitehtisuunnittelun tehtäväluettelon ja palkkiomäärityksen laatiminen oli myös yhdistyksen tärkeä tavoite. Kyseinen hanke aloitettiin vuonna 1993. Työssä pyrittiin yhteisesti ammattikunnan sisällä määrittelemään ja tarkentamaan suunnittelutöiden sisältöä, ja sitä kautta työmäärää sekä vaatimustasoa. Asian ajankohtaisuutta lisäsivät Kilpailuviraston antamat uudet ohjeet suunnittelijoiden valinnasta, jotka kielsivät ns. sovitut taksat palkkion laskennan perusteena. Samoin jatkuva kansainvälistyminen ja vertailun tarve muiden maiden vastaavien käytäntöjen osalta korostivat tehtäväluettelon merkitystä.

Molempien yhdistysten toiminta oli aktiivista myös kansainvälisesti. Uudelle Maisema-arkkitehtiliitolle myönnettiin mm. vuonna 1994 tarkkailijajäsenyys Nordisk Styremöteen. Samoin yhteyttä pidettiin ICOMOS-IFLA:an, jonka jäsenyyttä haettiin vuonna 1995. Vuonna 1990 yhdistys oli laatinut ICOMOS:n pyynnöstä luettelon Suomen tärkeimmistä historiallisista puutarhoista.

Suunnittelukilpailut olivat myös ajankohtaisia kummankin yhdistyksen toiminnassa. Vuonna 1996 yhdistykset osallistuivat Jyväskylän Kirkkopuiston saneeraamisen suunnittelukilpailun järjestelyihin, joka sitten toteutuikin paria vuotta myöhemmin. Samana vuonna tehtiin myös esitys Töölönlahden puistosuunnittelukilpailun järjestämisestä Helsingin kaupungille. Uusi yhdistys laati myös omat kilpailusäännöt kansallisia maisema-arkkitehtuurikilpailuja varten, jonka luonnos valmistui vuonna 1996.

Näyttelyitä ja seminaareja järjestettiin yhdistyksen toimesta säännöllisin väliajoin. Vuonna 1991 seminaarien teemoja olivat ”Kulttuurimaisema ja kansallismaisema” sekä ”Historialliset puutarhat ja puistot”. Seuraavana vuonna oli vuorossa ”Perinteisen kulttuurimaiseman tulevaisuus” -seminaari ja vuonna 1995 järjestettiin ”Kaupunkipuisto – urbaani luonto” -seminaari.

Teknillisessä korkeakoulussa tapahtuvan koulutuksen seuranta oli luonnollisesti yksi molempien yhdistysten keskeisiä mielenkiinnon kohteita. Yleisen laman seurauksena korkeakoulumaailmassa oli supistuvien opetusresurssien ja uudelleen järjestelyjen aika. Vuonna 1993 yhdistykset saivat kuitenkin aikaiseksi yhteisen vetoomuksen maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelman puolesta, ja henkilöstösäästöjä vastaan.

Kahden yhdistyksen tie oli kuitenkin kuljettu loppuun varsin nopeasti. Pienen ammattikunnan voimavarat eivät riittäneet kahteen erilliseen yhdistykseen, eikä myöskään yhteistyön alan ulkopuolelle ollut kovinkaan luontevaa kahden yhdistyksen aikana. Myös alkaneen koulutusohjelman opiskelijat pysyttelivät säännönmukaisesti ”kahtiajaon” ulkopuolella. Vaikka siis alalle tärkeä korkeakouluopetus oli käynnistynyt omana koulutusohjelmanaan, ei kummankaan yhdistyksen jäsenmäärä juuri kasvanut.

Liitot yhdistyvät – Suomen maisema-arkkitehtiliitto syntyy
Yhdistysten johtokunnat kokoontuivat tunnustelevaan kokoukseen helmikuussa vuonna 1995. Useiden neuvottelujen, kokousten ja jäsenkyselyjen kautta päästiin lopulta tilanteeseen, jossa pidettiin laajennettu yhdentymistyöryhmän tapaaminen toukokuussa vuonna 1996. Tehdyissä kyselyissä molempien jäsenkuntien näkemykset puolsivat selkeästi yhden, yhteisen yhdistyksen perustamista, kunhan vain käytännön järjestelyt saataisiin hoidettua kumpaakin osapuolta tyydyttävällä tavalla.

Suomen Maisema-arkkitehdit ry SMAFLA ja Uusi Maisema-arkkitehtiliitto MAL ry yhdistyivät 11.11.1997 pidetyssä kokouksessa. Uuden yhdistyksen nimeksi valittiin Suomen maisema-arkkitehtiliitto – Finlands landskapsarkitektförbund ry, jonka nimilyhenne MARK äänestettiin seuraavassa kokouksessa. Yhdentymishetkellä vuoden 1997 lopussa jäsenmäärä oli 69, joista 65 oli varsinaisia ja 4 opiskelijajäseniä. Vuoden 2008 loppuun mennessä jäsenmäärä on yhteensä 167, josta opiskelijoita 29 ja eläkeläisjäseniä 8 ja kunniajäseniä 2.

Maisema-arkkitehtien järjestäytynyt ammattikunta Suomessa vietti 60-vuotisjuhlaa vuonna 2006. Juhlan kunniaksi MARK julkaisi vuosikirjan, joka kertoo maisema-arkkitehtien ammattikuvasta ja yhdistystoiminnasta.

Kilpailutoiminta vilkastui
Suomen maisema-arkkitehtiliiton kilpailutoiminta vilkastui 1990-luvun loppupuolella. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on järjestetty 13 maisema-arkkitehtuurikilpailua. Kilpailujen luonne on ulottunut kulttuurimaisemasta kaupunkimaisiin ympäristöihin.

Tyypillistä maisema-arkkitehtuurikilpailulle on, että lähes aina suunnitellaan jo olemassa olevaa ympäristöä. Tämä asettaa eritysvaatimuksia sekä kilpailun valmistelulle että kilpailijoiden kyvylle tulkita ympäristöä ja sen historiaa.

Suurin osa viimeaikaisista kilpailuista on järjestetty kutsukilpailuina ja ne ovat olleet luonteeltaan aatekilpailuja. Valtaosan kilpailuista järjestävät kaupungit ja kunnat osittain yhteistyössä muiden julkisyhteisöjen kanssa. Kilpailuja on viime vuosina ollut keskimäärin kerran vuodessa.

Ensimmäinen maisema-arkkitehtuurikilpailunäyttely järjestettiin yhdessä arkkitehtuurikilpailunäyttelyn kanssa Suomen Rakennustaiteen museossa 13.12.2003 - 25.1.2004.

Erityisen vilkas kilpailuvuosi oli 2002, jolloin järjestettiin neljä kilpailua.  
Kilpailutoiminta muodostaa myös Suomen maisema-arkkitehtiliiton rahaliikenteestä merkittävän osan.