Logokilpailu ratkesi
Matti Uronen voitti maisema-arkkitehtiliiton järjestämän kaikille avoimen graafisen tunnuksen suunnittelukilpailun.

Kilpailun tavoitteena oli löytää graafisesti korkeatasoinen idea, jonka pohjalta kehitetään maisema-arkkitehtiliitolle visuaalinen ilme. Suunnittelukilpailun palkintona oli 500 €. Järjestäjällä oli lisäksi mahdollisuus halutessaan lunastaa mikä tahansa kilpailuun lähetetty työ erillistä 200 € palkkiota vastaan.

Kilpailuaika alkoi 7.10.2009 ja päättyi 9.12.2009. Voittaja julkistettiin maisema-arkkitehtiliiton kevätkokouksessa 30.3.2010.

Kilpailu osoittautui onnistuneeksi: kokoon saatiin kaikkiaan 50 hyväksyttyä ehdotusta, joiden taso oli korkea. Tuomaristo päätti yksimielisesti asettaa ensimmäiselle sijalle ehdotuksen numero 15 nimimerkki "Maisema". Ehdotus numero 48 "Aamukävely" valittiin lunastettavaksi. Lisäksi tuomaristo päätti antaa yhdelle ansiokkaalle ehdotukselle, numero 19 "Scheme", kunniamaininnan.

Voittajaehdotuksen tekijäksi osoittautui Matti Uronen ja lunastetun ehdotuksen tekijäksi Krista Mäkinen. Kunniamaininnan saaneen ehdotuksen tekijä oli Anssi Räisänen. Maisema-arkkitehtiliiton graafisen ilmeen jatkotyöstäminen aloitetaan kilpailun voittaneen ehdotuksen pohjalta.

Palkittujen ehdotusten kuvat tulosjulkaisussa (pdf)