Niilo Tenkanen: Fantasia maisemasta

Olen Niilo, uuden MARK:in blogin toinen vakituinen kirjoittajista ja juuri valmistunut maisema-arkkitehti. Lisäksi olen kaupunkiaktivisti ja muusikko. Tässä kirjoituksessa kerron omasta suhteestani maisema-arkkitehtuuriin.

Lukion lopussa ymmärsin, että haluan opiskella filosofiksi. Filosofia oli suosikkiaineeni ja perustavanlaatuisin asia, jota ihminen voi kuvitella opiskelevansa, sillä se pureutuu inhimilliseen ymmärrykseen sinänsä (olen edelleen samaa mieltä). Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana oivalsin erehtyneeni itseni suhteen. Huomasin tarvitsevani enemmän sosiaalisuutta ja luovuutta elämääni kuin mitä filosofian opiskelu tarjosi. Niinpä kartoitin melkein kaikki alat, mitä Suomen korkeakouluissa tarjotaan ja päädyin maisema-arkkitehtuuriin. Ongelmani oli, etten osannut piirtää kovin hyvin. Se ongelma ratkesi onneksi harjoittelemalla ja pääsin lopulta aloittamaan opiskelut.

Valitsin maisema-arkkitehtuurin, koska ajattelin siinä luovuuden yhdistyvän intohimoihini: luonnontieteisiin ja elinympäristöjen kehittämiseen. Sillä kertaa olin oikeassa, ja opinnot sekä työelämä tähän mennessä ovat vastanneet odotuksiani. Juuri vahva yhteys minulle erittäin rakkaaseen luontoon oli se, mikä ratkaisi, että en hakenut arkkitehtuuriin vaan maisema-arkkitehtuuriin. Suhteeni (rakennus)arkkitehtuuriin on sen jälkeen ollut kuin suhteeni jalkapalloon – seuraan innokkaasti vierestä ja kommentoin äänekkäästi.

Leikkimielisyys täytyy päästää valloilleen

Minulla on kaksi tärkeää tavoitetta omalle maisema-arkkitehdin uralleni: (1) Kantaa suunnittelijan vastuu paitsi asiakkailleen, vastuu maailmalle ja luonnolle (2) Vapauttaa ihmiset ankeista ympäristöistä ja luoda sellaisia ympäristöjä, joista he ovat aina unelmoineet. Tällä kertaa keskityn erityisesti jälkimmäiseen.

Kun katson esimerkiksi Star Wars-elokuvia, ihmettelen niiden maisemia. Mietin, näkyykö avaruusseikkailujen maisemissa kuten Tatooine-planeetalla jotain unelmia, joihin meidän todellinen fyysinen ympäristö ei vastaa. Uskon nimittäin vahvasti, että elinympäristömme suunnittelua ohjaa liiaksi tylsät realiteetit ja vakavuus. Uskon myös, että olisimme onnellisempia, jos kaiken ikäisissä ihmisissä asuva leikkimielisyys ja kyky unelmoida näkyisivät enemmän siinä ympäristössä, jota lopulta rakennamme.

On paikkoja, joissa minusta on tuntunut siltä, että leikkimielisyytemme on vihdoin saanut voiton ja lopputuloksena on riemastuttavaa maisemaa. Ensimmäisenä mieleen tulee ammattikuntamme hyvin tuntema Superkilen Kööpenhaminassa ja Landschaftspark Duisburg Nord Ruhrin metropolialueella. Erityisesti jälkimmäisestä minun oli vaikea lähteä pois – siellä oleminen oli kuin uni, jonka ei olisi halunnut päättyvän.

Landschaftspark Duisburg Nord, Kuva: Niilo Tenkanen

Function follows form

En ole fukntionalisti ja olen kyllästynyt lentävään lauseeseen “Form follows function”. Sitä kiinnostavampi on kyyninen toteamus, joka saadaan vaihtamalla sanajärjestys: “Function follows form” – toiminta on seurausta muodosta. Jos luomme tylsää ympäristöä, ovat funktiotkin tylsempiä, vaikka se ympäristö menestyksekkäästi tukisikin niiden tylsien funktioiden toteuttamista.

Paljon parempi tavoite on luoda ympäristöä, joka on kaunista, viihtyisää ja riemastuttavaa. Ihminen on niin luova, että funktiot kyllä löytävät paikkansa. Uskon, että jos luomme ihanaa ympäristöä, on sen seurauksena elämämmekin (so. kaikkien niiden funktioiden summa) parempaa. Toimintojen tulee toki ohjata suunnittelua, mutta toimintojen ei tule liiaksi ohjata muotoa.

Tästä se lähtee

Olen nyt maisema-arkkitehdin urani alussa. Tähän mennessä vain vähän suunnittelemiani asioita on toteutettu ja on paljon opittavaa. Vuosien opiskelun jälkeenkään valmistuneena ei tunnu valmistuneelta. Epäilen kyllä, että urani loppuvaiheessa tunne on edelleen sama: “vieläkään en ole valmistunut”. Toivon hartaasti, että siihen mennessä olen onnistunut luomaan edes yhden paikan, jossa joku on kokenut saman tunteen kuin minä Duisburgissa: “Oleminen täällä on kuin uni, jonka en halua päättyvän”.

Maisema-arkkitehtina oleminen Suomessa on erityistä – meitä on vähän ja ammattikuntamme nuorta. Se olikin yksi syy, miksi halusin maisema-arkkitehdiksi. On kiehtovaa olla osa suurta tarinaa, josta on hädin tuskin kirjoitettu esipuhe. On hienoa olla osa pientä ja innokasta maisema-arkkitehtien yhteisöä. Pidetään yhdessä hauskaa ja tehdään maailmasta kauniimpi!